LINJA-AUTOLIIKENNETTÄ VUODESTA 1928
Klikkaa kuvaa tai pidä hiirtä kuvan päällä.

Alkuaikojen kalustoa, klikkaa suuremmaksi Yrityksen perusti 1928 Herman Evald Viitala, jonka ensimmäisessä kuorma-autossa (Ford A) oli laudoista tehty hytti seitsemälle hengelle. Päällimmäisenä syynä auton hankkimiselle oli meijerin lopettaminen kylältä. Maidot piti saada Kauhajoelle perustettuun osuusmeijeriin ja myös henkilöliikennettä oli jonkin verran. Ensimmäinen kuljetus oli kolme tonkkaa maitoa, eli noin sata litraa. Seuraavaksi Evald hankki seka-auton, jossa oli tilaa yhdeksälle matkustajalle ja lava tavarankuljetusta varten. Seuraavassa seka-autossa oli tilaa jo 12 henkilölle. Autojen lavoilla kuljettiin maitoa meijeriin ja kyläläisten rahtitavaraa - mm. sikoja, kanoja ja jauhopusseja.

Oikealla pojat Jussi ja Jouko, vasemmalla isä Vilho, klikkaa suuremmaksi Viitalan ensimmäinen linja-autoksi rakennettu auto, klikkaa suuremmaksi

kappale historiaa, klikkaa suuremmaksi Vilho Viitala siirtyi yrityksen johtoon vuonna 1953 ja ensimmäinen linja-autoksi rakennettu auto hankittiin 1960. Veljekset Pentti ja Jouko saivat yrityksen haltuunsa 1984. Tällä hetkellä yrityksessä on reilut puoli tusinaa autoa, joita ajetaan pääasiassa oman väen voimin jo neljännessä polvessa. Maaseudun autioituessa ja henkilöautojen yleistyessä linjaliikenne on pikkuhiljaa jäänyt vähemmälle ja ajot koostuvat pääasiassa tilausajoista. Talossa on ollut myös tukkirekka mutta siitä on sittemmin luovuttu.

Liikenteen määrä ja ajokulttuuri ovat entisistä ajoista muuttuneet melkoisesti. Samoin on käynyt teiden kunnolle - ennen ei ollu tavatonta, että linja-auto juuttui routivaan tiehen tai että tulvavedet katkoivat teitä. Teiden auraaminen talvella ei myöskään ollut itsestäänselvyys kuten tänäpäivänä, ja usein aura olikin linja-auton nokalla. Siitä olemme kiitollisia, että isompia kommelluksia tai kolareita ei ole sattunut.

Kunniakirja 75-vuotisesta taipaleesta, klikkaa suuremmaksi Linja-autoliiton 75-vuotis juhlaliittokokous 17.6.2003 luovutti Veljekset Viitalalle kunniakirjan 75 vuotta kestäneestä yhtäjaksoisesta linja-autoliikenteen harjoittamisesta.





Kauhajoen Vuoden yrittäjät 2008, klikkaa kuva suuremmaksi Vuonna 2008 Veljekset Viitala sai Kauhajoen Vuoden yrittäjä -palkinnon tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä.

Kesäkuussa 2011 Jouko Viitala poistui yllättäen keskuudestamme. Toimitusjohtajana jatkaa Joukon poika Mika. Lähdemme edelleen joukolla matkaan !